Valikko

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Perustiedot

Kiinteistön nimi Pinja
Kiinteistön osoite Satakunnankatu 10
33100 TAMPERE
Asuinhuoneistojen määrä 60
Talotyyppi Kerrostalo
Kerrosluku 4
Kiinteistön omistaja TOAS

Organisaatio

Isännöitsijä Veli-Matti Rajala
TOAS
veli-matti.rajala@toas.fi
Asiakaspalvelu TOAS
puh. 080095560
isannointi@toas.fi

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Pirkanmaa.

Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku A-portaan kellarikerros, lämmönjakohuoneessa (Satakunnankadun puolella)
Lämmönjakohuone A-portaan kellarikerros (Satakunnankadun puolella)
Sähköpääkeskus Kellarikerros (Satakunnankadun puolella)
A-portaan 1. kerros (Aleksanterinkadun puolella)
Ilmanvaihtokone 5. kerros
Ilmanvaihdon hätä-seis

1. kerros (keittiö)

Paloilmoittimen keskuksen sijainti Aleksanterinkadun ja Satakunnankadun kulmassa, liiketilan tuulikaapissa
Kiinteistönhoito PTH Kiinteistöpalvelut
puh. 0102708040
päivystys 0204912961
Kokoontumispaikka Rakennusta vastapäätä oleva P-alue
Varakokoontumispaikka Tuomiokirkonpuisto
Putkilukko
  1. kerros, Aleksanterinkadun sisäänkäynnin yhteydessä
Väestönsuojien määrä 1
Väestönsuojan sijainti VSS1 Kellarikerros

Tärkeät puhelinnumerot

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö PTH Kiinteistöpalvelut 0102708040 0204912961
Hissihuolto

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Riskit

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.

Kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvat riskiluokat:

  • Tapaturmat
  • Tulipalovaarat
  • Vesivahingot
  • Sairauskohtaukset
  • Säteily- tai kaasuvaara
  • Myrskyvauriot
  • Murrot, ilkivalta yms.

Tapaturmat

Riskit

  • kaatuminen
  • liukastuminen
  • kompastuminen
  • lumen tai jään tippuminen ihmisen tai omaisuuden päälle
  • liikenneonnettomuus
  • sähköisku
  • viiltohaava

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • TOASon vastuuttanut hiekoituspalvelut, lumen- ja jäänpudotuksen tarpeen seurannan ja lumen luonnin kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • TOAS valvoo toimintaa ja puuttuu aktiivisesti epäkohtiin.
  • Lumen ja jään kerääntymistä katoilla on seurattava talvisin.
    • Vaaranpaikoista tulee ilmoittaa välittömästi kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Vaaratilanteissa kulku tai pysäköiminen tulee estää lumen tai jään putoamisvaara-alueelle.
  • Piha-alue pidetään siistinä ja kunnossa. Kasvustoa hoidetaan säännöllisesti.
    • Pensaat ja puskat siistitään liikenneonnettomuuksien estämiseksi.
    • Talvikunnossapidosta huolehditaan.
  • Läheltä piti -tilanteisiin puututaan viivytyksettä. Läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle ja niiden estämiseksi.
  • Yleisiin ensiapuohjeisiin tulee jokaisen tutustua.

Tulipalovaarat

Riskit

  • oikosulut
  • rikkinäisen sähkölaitteen aiheuttama palo
  • rasva- tai muu palo keittiössä
  • huolimaton tupakointi
  • tuhopoltto
  • lasten leikkien aiheuttama tulipalo
  • sähkölaitteiden päälle unohtuminen
  • palokuormaa rakennuksen seinustalla
  • paloilmoitinlaitteen vika
  • tavaroiden säilyttäminen kulkukäytävillä
  • tavaroiden säilyttäminen porraskäytävissä
  • palo-ovet auki
  • pikapalopostien huolto tekemättä
  • sammuttimien tarkastus tekemättä
  • merkkivalokeskuksen huollon puute
  • valvomaton kynttilöiden poltto

Palovaarallisia kohteita ovat muun muassa huoneistojen keittiö, sauna ja varasto, yleinen sauna, pesula, kuivaushuone, tekniset tilat ja muut vastaavat kiinteistön tilat.

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • savuvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Poistumisturvallisuudesta on huolehdittava:
    • uloskäytävät tulee olla esteettömiä
    • kulkuteiden esteettömyyden valvominen - esteellisistä poistumisreiteistä ilmoitetaan kiinteistöhuoltoon.
  • Jokaisen asukkaan on huolehdittava oman palovaroittimen/palovaroittimien toimintakunnosta
  • Ylimääräistä palokuormaa ei kasata rakennuksen seinustalle.
  • Pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla ja siihen perehdytään.
  • Kiinteistössä ei saa säilyttää palavia aineita kellareissa.
    • Palavat aineet tulee säilyttää niille tarkoitetussa paikassa.
  • Läheltä piti -tilanteisiin tulee puuttua välittömästi, tutkia ja tehdä tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle. Havaituista turvallisuuspuutteista on ilmoitettava TOASille
  • Sähkökeskusten edustoilla ei säilytetä tavaraa.

Vesivahingot

Riskit

  • tulva
  • rankkasade
  • rakenteiden vesitiiviyden pettäminen
  • rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma
  • pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen
  • ilkivalta
  • putkirikko
  • ikkunoiden auki jättäminen

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Veden pääsulkujen sijainti on merkitty.
    • Reitti veden pääsululle on merkitty opastein.
  • LVI-työt, -tarkastukset ja -asennukset teetetään vain ammattilaisella.
  • Kodinkoneiden käyttö valvottuna.
    • Pesukoneen ja astianpesukoneen suodattimet ja nukkasihti on puhdistettava kerran kuussa.
    • Jääkaapin takaosa on imuroitava vähintään kerran vuodessa. Tässä yhteydessä kannattaa tarkistaa silmämääräisesti jääkaapin kunto myös kompressorin ja valuma-astian osalta.
    • Kaikkien keittiössä käytettävien suurempien kodinkoneiden alle tulee sijoittaa valuma-allas (jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja joskus pesukone), joka helpottaa ja aikaistaa mahdollisen vesivahingon havaitsemista.
  • Astianpesukoneiden asennusta tulee teettää ammattitaitoisella putkiurakoitsijalla
  • Astianpesukoneiden liitäntöjen tulppaus ja tulppausten tarkastus asukkaan toimesta poismuuttaessa

Sairauskohtaukset

Riskit

  • sydäninfarkti
  • diabeettinen sokki
  • aivoinfarkti
  • aivoverenvuoto
  • epilepsia
  • pyörtyminen

Seuraukset

  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Avun saannin nopeuden takaaminen kiinteistön alueella.
  • Pelastusajoneuvojen pysäköiminen mahdollistetaan ulko-ovien eteen.
  • Pysäköinti sallittu vain merkityillä paikoilla.
  • Pelastussuunnitelman liitteenä oleviin ensiapuohjeisiin tutustutaan.

Säteily- tai kaasuvaara

Riskit

  • radioaktiivisen aineen tai vaarallisen kaasun joutuminen ympäristöön
  • vaarallisen aineen kuljetusonnettomuus
  • onnettomuus ydinvoimalaitoksessa

Seuraukset

  • säteilysairaudet
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Joditablettien hankkiminen tarpeiden mukaan (2 tabl./henkilö).
  • Kotivaran varastoiminen.
  • Ilmanvaihdon hätäpysäytys merkitään opastein.
  • Ilmanvaihdon hätäpysäytyksen sijainti on oltava turvallisuusorganisaation tiedossa.
  • Ohjeistuksien laatiminen vaarallisten aineiden onnettomuuksien varalle.
  • Kiinteistössä on väestönsuoja, johon voi suojautua säteilyvaaratilanteessa.
  • Väestönsuojan toimintakuntoa ylläpidetään.
  • Mahdollinen suojautuminen väestönsuojaan.
  • Pelastussuunnitelmassa on toimintaohjeet tilanteiden varalle.
  • Toimintaohjeisiin tulee tutustua.

Myrskyvauriot

Riskit

  • erilaiset luonnonilmiöt

Seuraukset

  • sähkökatkot
  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Kattojen ja rännien tarkastus asiantuntevalla huoltoliikkeellä ja puutteiden korjaukset.
  • Kiinteistön alueella olevien puiden tarkastaminen.
  • Vaarallisten oksien poistaminen.
  • Pihan yleinen kunnossapito.
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskieltoa on noudatettava.
  • Sisälle suojautuessa pysytään kaukana ikkunoista ja lasiovista.
  • Varaudu omatoimisesti pitkäaikaisiinkin sähkökatkoihin esimerkiksi seuraavasti:
    • kotivara
    • valaisin ja paristot
    • kynttilät ja tulentekovälineet
    • paristokäyttöinen radio

Rikollinen toiminta

Riskit

  • asuntomurto
  • kellarimurto
  • graffitit
  • omaisuuden tärvelemiset ja tuhoamiset

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Yleisen siisteyden ja järjestyksen valvominen ja epäkohtiin puuttuminen aktiivisesti.
    • Siisteys ja järjestys ovat osa turvallisuutta.
    • Ylimääräistä tavaraa ei kasata rakennusten seinustoille.
    • Tavaraa ei säilytetä porraskäytävissä tai yleisten tilojen käytävillä.
  • Ulko-ovet ja yleisten tilojen ovet pidetään lukittuina.

Turvallisuusjärjestelyt

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto
Toimitiloissa Käsisammutin
Toimitiloissa Pikapaloposti
Keittiötiloissa Sammutuspeite
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
Pikapalopostit tulee tarkastaa:
  • Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.

Turvalaitteet

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Kuvaus

Poistumisreittivalaistus ja turvavalot (lisäksi varavoimaan
kytketty varavalaistus) osoittavat poistumistiet ja uloskäytävät.

Turvavalojärjestelmän toimivuuden vioista ilmoittaminen kiinteistöhuollolle.

Keskuksen sijainti A-portaan 1. kerroksen sähköpääkeskus
Kattavuus Rakennuksen poistumisreitit ja uloskäynnit

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: 1. kerros (keittiö)

Paloturvallisuus

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä

Automaattisen paloilmoitinjärjestelmän tarkoituksena on varoittaa kiinteistön käyttäjiä alkavasta palosta. Järjestelmä havaitsee tulipalon nopeasti ilmaisimien reagoidessa paloon ja palokellot alkavat soida. Järjestelmä välittää hälytyksen automaattisesti hätäkeskukseen.

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä
Kuvaus Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä. Kiinteistössä sekä asunnoissa on palohälytysjärjestelmä, joka on yhdistetty suoraan pelastuslaitokselle.
Keskuksen sijainti Aleksanterinkadun ja Satakunnankadun kulmassa, liiketilan tuulikaapissa
Kattavuus Koko rakennus

Ilmoituksensiirtoyhteyden toiminnallisuuden varmistaminen

  • Määräaikaishuollot ja vikakorjaukset
  • Ilmoituksensiirtoyhteyden kuukausikokeilu
  • Määräaikaistarkastukset

Toimenpiteet ilmoituksensiirtoyhteyden vian ilmaantuessa

Mikäli havaitaan vika ilmoituksensiirtoyhteydessä, järjestetään kiinteistössä valvonta tehostetusti henkilökunnan voimin.

  • Yhteys hätäkeskukseen
  • Päivystäjä valvomaan paloilmoitinkeskusta
  • Päivystäjä suorittaa tarvittaessa hätäilmoituksen ja opastaa pelastuslaitosta palokohteeseen

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että asuinrakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Poistumisen on voitava tapahtua myös pimeässä, joten kulkureittien on oltava joka hetki esteettöminä. Koska kiinteistössä on 4 kerrosta, pidetään varatienä ikkunaa. Tällöin pelastuslaitos auttaa poistumaan rakennuksesta hätätilanteessa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa. (Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta.)

Uloskäytävien ja niihin johtavien tilojen ovien tulee olla hätätilanteessa helposti sisäpuolelta avattavissa.

Ovi voi olla lukittu esimerkiksi estämään luvatonta tunkeutumista ulkoa sisälle, mutta se on oltava avattavissa sisäpuolelta ilman avainta huoneiston normaalin käytön aikana.

Älä koskaan poistu savuiseen porrashuoneeseen.

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta.

Tulitöissä noudatetaan TOASin tulityösuunnitelmaa.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulitöiden vastuuhenkilön antaman tulityöluvan. Tulityöluvalla varmistetaan eri osapuolten toiminta turvallisuuteen ja palosuojeluun liittyvissä asioissa. Tulityötä suorittavalla henkilöllä on aina oltava tulityökortti.

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä mitä on tapahtunut
  • Onko henkilö kaatunut tai pyörtynyt?
  • Onko mahdollisesti silminnäkijöitä, jotka osaisivat kertoa tarkemmin tapahtuneesta?
Tarkista henkilön tila
  • Onko henkilö heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistelemalla?
Tarkista hengitys
  • Jos henkilö ei herää, tarkista hengitys: aseta kämmenselkä potilaan suun eteen ja kokeile tuntuuko ilmaa kulkevan.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat.
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
Tarkkaile potilasta.
  • Jos potilaan tilassa tapahtuu muutoksia ennen pelastuslaitoksen saapumista, ilmoita siitä soittamalla uudelleen hätänumeroon 112, jotta hätäkeskuksessa voidaan tehdä uusi tilannearvio.
Opasta ammattiauttajat nopeasti potilaan luokse
  • Kerro ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.

Tulipalo

Pelasta
  • Suorita tilannearvio. Pelasta välittömässä vaarassa olevat.
  • Varo hengittämästä savua! Savu on erittäin myrkyllistä ja hengitettynä aiheuttaa menehtymisen erittäin nopeasti.
Varoita
  • Varoita muita rakennuksessa olevia tulipalosta ja uhkaavasta vaarasta.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Hälytä
  • Soita hätänumeroon 112 turvallisesta paikasta.
  • Kerro kuka olet, missä palaa (osoite ja kerros), mikä palaa ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Sammuta
  • Suorita alkusammutus mahdollisuuksien mukaan.
  • Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla se sammutuspeitteellä.
  • Sähkölaitepalossa katkaise laitteen virta, tämän jälkeen voit aloittaa ensisammutuksen.
Rajoita
  • Poista lähellä olevat tulenarat esineet ja syttyvät aineet.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla ikkunat ja asunnon ovi poistuessasi.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle tai järjestä opastus. Esimerkki: yksi henkilö opastaa parkkipaikan reunassa ja toinen rakennuksen vieressä.
Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Rakennusta vastapäätä oleva P-alue

Varakokoontumispaikka: Tuomiokirkonpuisto

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää asuntoon ja ole rauhallinen.
  • Kerrostaloissa jokainen asunto on tehty omaksi palo-osastokseen, josta palon leviäminen toiseen asuntoon on estetty rakenteellisin toimenpitein.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, asuntoon jääminen ei.
Mene parvekkeelle tai ikkunan luo ja herätä huomiota
  • huutamalla
  • vilkuttamalla valoja
  • heiluttamalla jotain näkyvää
  • voit myös soittaa numeroon 112 ja kertoa tarkan osoitteen missä olet.
Varaudu tulipalon leviämiseen.
  • Laske varmuuden vuoksi vettä ammeeseen ja lavuaariin.
  • Jos asuntoon alkaa tulla savua ovien raoista, postiluukusta tai ilmanvaihtoventtiileistä, tuuleta raikkaalla ilmalla ja tiivistä vuotokohdat kosteilla tekstiileillä.
  • Jos asunnon ovi alkaa kuumeta, jäähdytä sitä vedellä.
  • Jos liekit lyövät asunnon ikkunoihin, siirrä helposti syttyvät tavarat pois ikkunoiden läheisyydestä.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta palohälytystilanteessa

Rakennuksessa on automaattinen paloilmoitinlaitteisto, joka antaa hälytyksen pelastuslaitokselle. Palohälytyksen kuullessaan jokaisen on viipymättä poistuttava rakennuksesta.

  • Ota mukaasi ulkovaatteet, jos ne ovat lähettyvilläsi.
  • Sulje ovet ja ikkunat.
  • Käytä poistumiseen lähintä mahdollista poistumistietä.
  • Opasta asiakkaita ja vieraita.
  • Soita turvallisesta paikasta numeroon 112 ja anna lisätietoja tilanteesta. Samalla varmistat, että hätäkeskus on saanut tiedon palosta.
  • Siirry kokoontumispaikalle, älä jää sisäänkäyntien edustoille.
  • Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman erillistä lupaa.
Kokoontumispaikka: Rakennusta vastapäätä oleva P-alue

Vaara on ohi vasta, kun pelastuslaitos antaa luvan palata rakennukseen. Kiinteistön turvallisuushenkilöstö välittää tiedon sisälle siirtymisestä henkilökunnalle.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Rakennusta vastapäätä oleva P-alue

Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön (varakokoontumispaikka).

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman pelastusviranomaisen lupaa.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Tuomiokirkonpuisto

Ankarissa talviolosuhteissa tai muissa tilanteissa saatetaan tarvita varakokoontumispaikkaa, johon ihmiset ohjataan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Jos tiedät naapurissasi asuvan liikuntarajoitteisia henkilöitä, esimerkiksi invalideja, sokeita tai vanhuksia, pyri hätätilanteessa varmistamaan myös heidän turvallinen poistumisensa. Jos tiedät naapurisi olevan kotona, mutta et voi auttaa häntä poistumaan, ilmoita pelastusviranomaisille tilanteesta heti kun mahdollista.

Toimi yhteistyössä muiden asukkaiden kanssa.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Kuuntele autettavaa.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: PTH Kiinteistöpalvelut, puh. 0102708040, päivystys 0204912961
    • isännöitsijälle: Veli-Matti Rajala
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: A-portaan kellarikerros, lämmönjakohuoneessa (Satakunnankadun puolella)
  • Lämmönjakohuone: A-portaan kellarikerros (Satakunnankadun puolella)
  • Sähköpääkeskus: Kellarikerros (Satakunnankadun puolella)
    A-portaan 1. kerros (Aleksanterinkadun puolella)
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Selvitä vesivaaran aiheuttaja.
  • Jos kyseessä on vuoto, pyri tyrehdyttämään se.
  • Pyri estämään veden pääsy rakennukseen
    • säkityksin
    • muovipeitteitä käyttämällä
    • johtamalla vesi poispäin rakennuksesta
  • Hälytä tarvittaessa lisäapua.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia.

Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Varoitus annetaan taajamissa kiinteällä ulkohälytinjärjestelmällä ja taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle.
  • Pysy sisällä.
  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointilaitteet.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta, ettet joutuisi vaaraan matkalla.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki

Lisätietoja vaaran laadusta saat radiosta ja televisiosta. Kaasuvaaraan liittyy tavallisesti seuraavia asioita.

  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä
    • yläkerroksissa on paras suoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
    • pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi
    • älä mene kellariin.
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
    • paina märkä vaate, ruoho, turve- tai sammaltuppo suun eteen ja hengitä sen läpi.
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti. Mitä tiiviimmäksi rakennuksen saat, sitä hitaammin kaasu tunkeutuu sisälle.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa. Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.

Säteilyvaara

Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa mittareilla. Pienetkin muutokset huomataan heti ja niistä tiedotetaan viipymättä. Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle
Sulje tiiviisti ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi, jotta radioaktiiviset aineet eivät pääsisi sisään. Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja.
Joditabletit
Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta eivät anna muuta suojaa. Tabletteja ei pidä lähteä vaaratilanteessa noutamaan rakennuksen ulkopuolelta. Jodeja voi hankkia etukäteen apteekista. Joditabletetteja tulisi olla kiinteistössä 2 per henkilö.
Suojaa ruokasi ja juomavesi
Laita esillä olevat elintarvikkeet muovipusseihin tai tiiviisiin astioihin. Jääkaappi, pakastin ja tiiviit pakkaukset suojaavat radioaktiiviselta pölyltä.
Ulkona liikkuminen
Jos on pakko mennä ulos, käytä tiivistä, ihon peittävää asua, esimerkiksi sadevaatteita. Riisu vaatteet sisälle tullessasi eteiseen ja peseydy huolella. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä tai talouspaperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin.
Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatko

Toiminta sähkökatkon aikana:

  • Tarkista ensin sulakkeet. Jos ne ovat ehjät, selvitä toimivatko naapurisi tai naapuritalojen sähköt.
  • Jos sähköt katkeavat laajemmalta alueelta, on häiriö jo tiedossa ja korjaustoimenpiteet aloitettu.
  • Mikäli sähköjen palauduttua sähköt käyttäytyvät oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa katkaise sähkö pääkytkimestä ja soita sähköntoimittajasi vikapäivystykseen.
  • Sähkökatkon jatkuessa pidempään varaudu etenkin talvisaikaan lämpimin vaattein sekä tarvittaessa kotivaran avulla. * Kotivaran ohje löytyy liitteistä.

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

  • Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen
  • Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Väestönsuojelu

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on yksi väestönsuoja. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.

Suomessa väestönsuojapaikka löytyy noin 3,8 miljoonalle ihmiselle. Väestönsuojia on asuintaloissa ja muissa kiinteistöissä. Kiinteistöissä sijaitsevien väestönsuojien lisäksi on olemassa yleisiä väestönsuojia, kuten kalliosuojia. Tällaisia yleisiä väestönsuojia, joista viranomaiset vastaavat, on yleensä vain suurimmissa kaupungeissa.

Normaalioloissa suojia käytetään yleensä harrastustiloina, varastoina tai jossain muussa hyötykäytössä. Väestönsuoja on kuitenkin voitava ottaa käyttöön 72 tunnissa viranomaisten määräyksestä.

Väestönsuojassa on huolehdittava siitä, että suojan metalliosat eivät ruostu, tiivisteet pysyvät ehjinä, laitteet toimivat ja varustus pysyy tallella.

Kiinteistössä on yksi väestönsuoja:

Sijainti Suojaluokka Pinta-ala Suojapaikkoja Varusteiden sijainti
Kellarikerros S1 78 m² 104 Väestönsuojassa

Kiinteistön väestönsuoja on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.

Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.

Säilyttäminen kiinteistössä

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen. On helpompi estää tulipalo ennalta kuin sammuttaa se. Siksi pitää tietää, mikä paloja aiheuttaa ja tunnistaa vaaratekijät omasta lähiympäristöstä. Pelastuslaissa on määräykset mm. helposti syttyvien materiaalien ja muiden tavaroiden säilyttämisestä talojen tiloissa. Kemikaalilainsäädännössä on rajoituksia palavien nesteiden ja muiden vaarallisten kemikaalien säilyttämiselle tiloissa, joissa ne voivat aiheuttaa erityisvaaraa. Monet kotonakin säilytettävät aineet kehittävät räjähdysherkkiä kaasuja, jotka syttyvät kipinästä, esimerkiksi valokatkaisimen aiheuttamasta kipinästä - syttymiseen ei siis tarvita edes tulta. Käsittele siksi palovaarallisia aineita aina ohjeiden mukaan. Palovaarallisten aineiden säilyttäminen huoneistokohtaisissa varastoissa on kokonaan kielletty. Asunnoissa ja autotalleissa niiden säilyttämistä on rajoitettu.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Asuinhuoneistot ja niihin kuuluvat parvekkeet, terassit tai vastaavat tilat
  • Jos säilytys on turvallisuutta vaarantamatta mahdollista, saa säilyttää:
    • palavia nesteitä sekä palavia nesteitä tai palavia kaasuja sisältäviä aerosoleja yhteensä enintään 25 litraa
    • nestekaasua enintään 25 kilogrammaa
    • ilotulitusvälineet, enintään 5 kg (netto), on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen
  • Muita kuin edellä mainittuja palavia kaasuja ei asuinhuoneistossa saa säilyttää.
  • Asunnoissa tulee välttää tarpeettomien tavaroiden varastointia.
Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät, kellarien ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Irtaimistovarastot
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia.
  • Nestekaasua ei saa säilyttää irtaimistovarastoissa.
  • Ei saa säilyttää lainkaan bensiiniä, kaasupulloja tai muita palavia nesteitä.
  • Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää irtaimistovarastojen asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
  • Ulkona olevat roska-astiat, myös jätekatokset sijoitetaan vähintään kahdeksan metrin etäisyydelle rakennuksesta
Asuinrakennukseen kuuluva erillinen varastotila
  • Voi säilyttää:
    • palavia nesteitä sekä palavia nesteitä tai palavia kaasuja sisältäviä aerosoleja yhteensä enintään 50 litraa
    • nestekaasua enintään 50 kilogrammaa
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii

Liiketilan haltijan velvollisuudet

Tilan haltijan tai toiminnanharjoittajan on mahdollisuuksiensa mukaan valvottava, että työpaikalla noudatetaan tulipalon ja muun onnettomuuden ehkäisemiseksi ja henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. On suositeltavaa nimetä turvallisuudesta vastaava henkilö, joka huolehtii turvallisuusasioista ja toimii yhteistyössä kiinteistön vastuuhenkilöiden kanssa.

Tilanhaltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että

  • tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen
  • rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin
  • pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista.

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, kulku- tai poistumisteillä, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  • sammutusvälineet
  • palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet
  • poistumisreittien opasteet ja valaistus.

Tilan haltija ja toiminnanharjoittaja vastaavat osaltaan laitteiden kunnosta ja ilmoittavat epäkohdista vastuuhenkilölle.

Tilan haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan

  • ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä
  • varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa
  • varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät
  • ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi.

Alkusammuttimien käyttöohjeet

Asukas vastaa sammutusvälineiden hankinnasta asuntoonsa.

Sammuttimet

  • Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
  • Vedä varmistinsokka irti.
  • Lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
  • Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen, älä katko liekkejä.
  • Aloita sammuttaminen edestä ja jatka taaksepäin, tai alhaalta ylöspäin.
  • Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
  • Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
  • Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
  • Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.

Sammutuspeitteet

  • Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
  • Astu jalalla peitteen päälle, tämä estää liekin tulon kasvoille.
  • Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Ojenna kädet suoriksi.
  • Levitä peite palon päälle.
  • Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Suojaa itsesi peitteen nostamisen aikana, palo voi syttyä uudelleen.
  • Varmista vielä kerran, että palo on sammunut.

Pikapaloposti

  • Avaa pikapalopostikaappi. Riko tarvittaessa muovinen lukonsuojus esimerkiksi kolauttamalla sitä kyynärpäällä.
  • Avaa sulkuventtiili ja vedä ulos tarvitsemasi määrä letkua.
  • Käännä letkun päässä oleva suutin auki ja aloita sammuttaminen turvallisen matkan päästä.
  • Suuntaa vesisuihku liekkien juureen ja jatka sammuttamista kunnes palo on sammunut.
  • Varmista että palo on sammunut. Tukahduta tai kastele vielä mahdollisesti kytevät kohdat.

Älä aseta itseäsi vaaraan. Vältä savun hengittämistä. Mikäli palon sammutus ei onnistu, siirry turvaan. Sulje tilan ovi rajoittaaksesi paloa.

Autosuoja

Autosuoja on tarkoitettu vain moottoriajoneuvojen säilyttämistä varten. Autosuojan käyttötarkoitus mainitaan voimassa olevassa rakennusluvassa.

Autosuojan rakentamisen paloturvallisuusvaatimukset määritellään Suomen rakentamismääräyskokoelman E-sarjassa. Vaatimuksissa on eroja muihin käyttötarkoituksiin nähden esimerkiksi rakenteiden palonkestävyydessä ja poistumisturvallisuudessa.

Autosuojaa ei saa käyttää rakennusluvan vastaisesti ilman rakennusvalvonnan lupaa. Käyttötarkoitus on moottoriajoneuvojen pysäköintitila, ei siis autopesula, lastaustila, jätehuone, varasto, myymälä, kirpputori, autokorjaamo, rengasvarasto tms.

Autosuojissa muun irtaimiston säilyttäminen on rajoitetumpaa johtuen suuremmista omaisuus- sekä henkilöriskeistä. Muuta irtaimistoa moottoriajoneuvon lisäksi saa säilyttää seuraavasti:

  • mopoja, moottoripyöriä, moottorikelkkoja ja muita ajoneuvorekisterissä olevia moottoriajoneuvoja
  • polkupyöriä
  • peräkärryä tyhjänä
  • kiinteistön huoltamiseen tarkoitettuja moottoriajoneuvoja.

Yllä olevan luettelon lisäksi ei saa säilyttää mitään muuta irtaimistoa, kuten:

  • oman kiinteistön huoltoon tarkoitettuja moottoriajoneuvoihin liitettäviä lisälaitteita
  • työkoneita, kuten kaivureita, täryttimiä, ajettavia nostimia ym.
Autohalli
Sijainti Kellari

Paloilmoittimen hoitajan tehtävät

Toimenpiteet paloilmoituksessa

Palohälytyksen tullessa paloilmoittimen hoitaja menee paloilmoitinkeskuksen luokse. Tarkistaa paikantamiskaaviosta alueen, jolta ilmoitus on tullut. Jätä paikantamiskaaviot keskukselle pelastuslaitosta varten. Jää odottamaan pelastuslaitoksen saapumista paloilmoitinkeskukselle.

Jos tiedetään, että kyseessä on erheellinen ilmoitus, ilmoitetaan tieto soittamalla hätäkeskukseen. Älä kuittaa paloilmoitinta ennen pelastuslaitoksen tuloa!

Jos kyseessä on tulipalo, soita hätänumeroon 112 varmistussoitto. Hälyttänyttä silmukkaa ei saa kuitata ennen kuin hälytyksen aiheuttaja on löytynyt.

Jos kyseessä on ollut väärä ilmoitus, on aina selvitettävä:

  • mikä ilmaisin on hälyttänyt
  • miksi ilmaisin on hälyttänyt

Jos erheellisiä ilmoituksia tulee toistuvasti:

  • tilaa paloilmoitinliikkeeltä huolto
  • neuvotelkaa mahdollisesta ilmaisinlajin muutoksesta.

Merkitään tapahtumat päiväkirjaan.

Toimenpiteet vikailmoituksessa

Vikailmoitustilanteessa paloilmoittimen hoitajan tehtävänä on varmistaa, että kyseessä on vika eikä tulipalo. Hoitaja ilmoittaa tilanteen hätäkeskukseen. Vikailmoitusta ei saa kuitata ennen kuin vika on paikallistettu.

Paloilmoittimen hoitaja huolehtii siitä, että viat korjataan välittömästi. Jos vikaa ei saada heti korjattua, irtikytketään vikapaikka. Näin loppu kiinteistöstä jää valvontaan.

Tapahtumat merkitään päiväkirjaan.

Erheellisten ilmoitusten välttäminen

Aina kun kiinteistössä suoritetaan rakennus-, huolto- tai muita töitä, joista syntyy pölyä, savua tms. on otettava yhteys paloilmoittimen hoitajaan. Hoitajan tehtävänä on suorittaa tarvittavat toimenpiteet, jotta vältytään virheellisiltä paloilmoituksilta. Esim. likaisen tai pölyisen työn yhteydessä ilmaisimet on suojattava.

Mikäli normaalista käytöstä, esim. ruoan laitosta, vesihöyrystä tms., aiheutuu turhia paloilmoituksia, voidaan ne välttää vaihtamalla ilmaisintyyppiä. Tästä tulee aina neuvotella paloilmoitinliikkeen kanssa.

Irtikytkennät

Irti- ja päällekytkennöistä vastaa pääasiallisesti paloilmoittimen hoitaja.

Irtikytkentöjä tehdään, kun ilmaisimissa on vikaa tai niiden alueella suoritetaan tulitöitä tai muita pölyä tai likaa tuottavia töitä. Irtikytkennän aika ja irtikytkettävä alue rajoitetaan mahdollisimman pieniksi.

Irtikytkettävää aluetta on valvottava jollakin muulla tavalla. Irtikytkennän pyytäjä on velvollinen vastaamaan alueen valvonnasta paloilmoittimen hoitajan kanssa. Mikäli irtikytkentöjä on käytössä muulloin kuin normaalina työaikana tai irtikytkennän kesto venyy pitkäksi, tulee korvaavista toimenpiteistä neuvotella päivystävän paloviranomaisen kanssa.

Tulityöt

Työn tilaaja selvittää aina, liittykö työn tekemiseen tulitöitä. Ennen työn suorittamista on varmistuttava, että työn suorittaja noudattaa tulityömenettelyjä. Tulitöitä tehtäessä noudatetaan tulityöstandardia ja vakuutusyhtiön tulityösuojeluohjetta. Tulitöitä tehtäessä estetään virheelliset hälytykset edellisten kohtien menettelyjen avulla.

Kuukausikokeilu

Kuukausikokeilun tarkoituksena on varmistaa, että paloilmoitin toimii oikein ja yhteystiedot ovat ajan tasalla. Laitteisto testataan hätäkeskuksen ohjeiden ja keskuksen kokeiluohjeen mukaan.

Kuukausikokeilussa testataan esim. seuraavaa:

  • silmukoiden ja paloryhmien toiminta
  • mittaus- ja valvontapiirien toiminta
  • hälyttimien toiminta
  • yhteyskokeilu (hätäkeskusyhteys)
  • Kuukausikokeilut merkitään päiväkirjaan.

Hälyttimet

Hälyttimet on valittava ja sijoitettava siten, että ne kuuluvat kaikkialla kiinteistössä ja herättävät/havahduttavat kiinteistössä olevat hälyttäessään. Kaikkien rakennuksessa olevien akustisten hälyttimien on oltava samanäänisiä.

Kerran vuodessa tulee suorittaa hälytinkokeilu työaikana, jotta hälyttimien ääni tulee tutuksi. Kokeilupäivä ja ajankohta on tiedotettava etukäteen henkilökunnalle ja vieraille.

Paloilmoittimen päiväkirja

Päiväkirjaan merkitään seuraavaa (ajankohta ja syy mahdollisimman tarkasti):

  • Kuukausikokeilut
  • Huollot
  • Viranomaisten tekemät tarkastukset
  • Tarkastuslaitosten tarkastukset
  • Paloilmoitukset
  • Vikailmoitukset
  • Virheelliset hälytykset
  • Toimintahäiriöt
  • Irtikytkennät

Palovaroitinohje

Palovaroitin on laite, joka havaitsee alkavan palon ja hälyttää voimakkaalla äänellä. Palovaroitin on pakollinen kaikissa asunnoissa.

Sijoita palovaroitin kattoon

Palovaroitin sijoitetaan kattoon, koska savu nousee ylös. Jos asunnossa on useita kerroksia, jokaisessa kerroksessa pitää olla oma palovaroitin. Muista myös seuraavat ohjeet, kun sijoitat palovaroittimen:

  • Sijoita palovaroitin kattoon keskelle huonetta sellaiseen paikkaan, johon savu pääsee leviämään esteettä.
  • Asenna palovaroitin vähintään 50 senttimetrin päähän seinästä, nurkasta tai kattopalkista.
  • Älä asenna palovaroitinta lähelle tuuletusikkunaa tai ilmanvaihtokanavaa. Ilmavirtaus voi estää savun pääsyn palovaroittimeen.
  • Älä sijoita palovaroitinta keittiöön tai kosteisiin tai erittäin pölyisiin tiloihin.
  • Noudata palovaroittimen mukana tulevaa asennusohjetta.

Pidä palovaroitin kunnossa ja testaa sen toimintaa kuukausittain

Palovaroitin kerää helposti pölyä, jolloin se voi aiheuttaa virhehälytyksiä. Palovaroitin tulee puhdistaa kerran vuodessa.

Näin pidät palovaroittimen kunnossa

  • Imuroi palovaroitin kevyesti.
  • Pyyhi pölyt palovaroittimen päältä kevyesti kostealla pyyhkeellä. Älä päästä kosteutta palovaroittimen sisälle.
  • Testaa palovaroitin aina puhdistuksen jälkeen painamalla testinapista. Äänimerkki ilmoittaa, että palovaroitin toimii.
  • Testaa palovaroittimen toiminta kerran kuussa painamalla testinapista. Älä käytä testaamiseen palavaa tulitikkua, kynttilää, tupakansytytintä tai vastaavaa.
  • Vaihda tavallinen paristo palovaroittimeen kerran vuodessa.
  • Tee vikailmoitus viallisesta palovaroittimesta

Yleiset ohjeet

Sen lisäksi mitä lait, asetukset ja muut sopimukset määräävät, asumisviihtyvyyden turvaamiseksi on lisäksi hyväksyttävä kiinteistökohtaiset järjestyssäännöt sekä yleiset ohjeet.

Kaikkien asukkaiden on käyttäytymisellään otettava huomioon talon muut asukkaat, eikä kukaan saa tarpeettomasti häiritä toisten asumisviihtyvyyttä. Asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat näitä talon järjestyssääntöjä.

Ulko- ja piha-alueet

Ulkoalueiden käytössä on noudatettava siisteyttä eikä nurmikkoa, pihan istutuksia, pihakalusteita tai leikkivälineitä saa vahingoittaa. Ulkoalueilla liikuttaessa tulee käyttää yleisiä kulkuväyliä. Autoilla ajo talojen välisillä kulkuväylillä on sallittua vain lyhytaikaisesti muutto- ym. tavarankuljetustarkoituksessa. Noudata tyhjäkäynnistä säädettyjä rajoituksia myös piha- ja paikoitusalueilla.

Pysäköinti

Autojen pysäköinti on sallittua vain tarkoitukseen merkityille alueilla. Huoneistoista tai muista sisätiloista ei saa vetää sähköjohtoja ulkokäyttöön.

Huoneistot

Huoneistossa sekä kiinteistön alueella on annettava asumisrauha muille asukkaille. Mahdollisista poikkeuksellisen suurista perhejuhlista tms. tulisi tiedottaa naapureille etukäteen.

Lemmikkieläimet

Lemmikkieläimet eivät saa häiritä talon muita asukkaita. Eläinten päästäminen yksin huoneiston ulkopuolelle on ehdottomasti kiellettyä. Huoneistojen ulkopuolella lemmikkieläimet (myös kissat) on pidettävä aina kytkettyinä tai kuljetushäkeissä ja sellaisen valvonnan alaisena, että muiden liikkuminen alueella on häiriötöntä ja turvallista. Koiran ja kissan ulkoiluttajan on pidettävä huolta siitä, ettei eläin likaa tai vahingoita kiinteistön rakennuksia tai ulkoalueita. Lemmikkieläinten jätökset tulee korjata pois. Koiran ja kissan ulkoiluttaminen on ehdottomasti kielletty lasten leikkeihin varatuilla paikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä.

Jätehuolto

Jäteastioiden ulkopuolelle ei saa jättää jätepusseja, pahvia, huonekaluja, ongelmajätteitä yms. Ongelmajätteet on jokaisen toimitettava niiden keräyspisteisiin, esim. akut, autonrenkaat. Vanhat huonekalut, televisiot ym. tavarat on jokaisen toimitettava itse jäteasemalle.

Pesula

Pesulan koneilla ei saa pestä, kuivata eikä mankeloida mattoja. Ulkopuolisilta henkilöiltä pesulan käyttö on kielletty. Tutustu koneiden käyttöohjeisiin pesulassa. Kaarituelliset rintaliivit on pestävä ehdottomasti pesupussissa, sillä tukien irtoaminen koneeseen aiheuttaa oikosulun ja rikkoo koneen. Jätä pesula käytön jälkeen siistiin kuntoon. Sellaiseen kuntoon, johon itse haluaisit tulla pesemään mielelläsi pyykkejä.

Pyykkihuolto

Pyykit tulee tyhjentää pesukoneesta ja kuivaushuoneesta heti pesu-/kuivausvaiheen päätyttyä, jotta tilat vapautuvat seuraaville käyttäjille. Kuivaushuoneen käyttö on sallittua vain puhtaan pyykin kuivattamiseen. Pyykkien säilyttäminen pesutuvalla ja kuivaushuoneessa on kiellettyä.

Kuivaushuone

Kuivaushuone on tarkoitettu tavanomaisen pyykin kuivaamiseen. Tutustu kuivauslaitteen käyttöohjeisiin. Kuivauslaitteita ei saa käyttää yöllä niiden aiheuttaman melun takia. Kuivaimen välittömään läheisyyteen (0,5 m) ei saa asettaa mitään (PALORISKI)!

Saunan käytön turvallisuus

Saunaosaston käytössä on syytä muistaa seuraavat turvallisuusasiat:

  • Märät saippuaiset lattiat ovat liukkaita.
  • Noudata varovaisuutta liikkuessasi löylyhuoneessa ja lauteilla.
  • Noudata sähkölaitteiden (esim. hiustenkuivaajan) käytössä samoja turvallisuusohjeita kuin asunnossa. Sähkölaitteiden vieminen pesuhuoneeseen on kielletty.
  • Ilmoita havaitsemistasi vioista heti huoltoyhtiölle

Saunan käyttö

Noudata saunaosaston käytössä seuraavia pelisääntöjä:

  • Älä jätä suihkua valumaan mennessäsi löylyyn, se aiheuttaa huomattavaa veden tuhlausta ja asumiskulujen nousua.
  • Älä kastele saunan lauteita ja seiniä, se lyhentää niiden kestoikää merkittävästi.
  • Käytä laudeliinaa hygieniasyistä.
  • Huuhtele saippua pois lattialta.
  • Älä tupakoi saunaosastolla.
  • Sammuta valot poistuessasi.
  • Älä jätä ikkunoita tai ulko-ovia auki.

Jos havaitset puutteita tai muuta niin ilmoita asiasta kiinteistönhoitajalle.

Kotivara

Kotivara on osa taloyhtiön asukkaiden omatoimista suojelua. Yllättävistä tilanteista selviää vähemmin harmein, kun kotona on kotivara. Kotivara tarkoittaa, että kotiin hankitaan ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita vähän enemmän. Kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jopa viikoksi. Kotivara on normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.

Tilanne, että kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä. Yksinasuva voi sairastua, eikä kykene ostoksille tai perheenjäsen sairastuu. Yhteiskunta voi haavoittua; tulee lakko, liikenneyhteydet katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea. Voi sattua sellainen onnettomuus, että kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä. Myös jakeluhäiriö voi estää tavaroiden kuljetuksen kauppoihin tai hankinnat kaupasta.

Joka perheellä on omanlaisensa kotivara, joka koostuu tavanomaisista elintarvikkeista. Kotivara voi vaihdella sisällöltään talouden ruokatottumusten mukaan sisältäen muun muassa astioita veden varastoimiseen, lääkkeitä, joditabletit sekä talouskohtaisia välttämättömyystavaroita. Kotivaran tulisi riittää vähintään viikoksi, mieluiten kahdeksi – kotivaraa käytetään ja täydennetään jatkuvasti.

Kotivaraan sisältyvät myös välttämättömyystarvikkeet, joita tulee varata samaksi ajaksi kuin elintarvikkeitakin. Näitä ovat mm. henkilökohtaiset lääkkeet, hygieniatarvikkeet, vaipat, paristokäyttöinen radio, taskulamppu ja paristot.

Ensiapuohjeita

Hätäensiapu

Hätäensiavun tarkoituksen on varmistaa potilaan avoin hengitystie sekä ylläpitää hengitystä ja verenkiertoa.

  1. Arvioi tilanne, varmista oma turvallisuutesi ja soita 112.
  2. Avaa potilaan hengitystiet kohottamalla hänen leukaansa ja kääntämällä otsaa taaksepäin.
  3. Tarkista hengittääkö potilas. Tajuton ja reagoimaton potilas ei hengitä, jos et tunne ilmavirtausta kädelläsi, korvallasi tai poskellasi.
  4. Aloita painanta- ja puhalluselvytys.

Puhalluselvytys-ohjeet:

  • Aloita elvytys
    • 30 painallusta
    • 2 puhallusta

Jos puhallukset eivät saa rintakehää nousemaan, ÄLÄ jatka puhaltamista. Tärkeintä on ylläpitää uhrin verenkiertoa painantaelvytyksellä.

5. Käännä tajuton, itse hengittävä potilas kylkiasentoon. 6. Hoida verenvuoto painamalla vuotokohtaa käsin. 7. Auta selkävamman saanutta potilasta pitämällä hänen päätään paikoillaan.

Toimi näin hätätilanteessa:

  • Pysähdy ja rauhoitu
  • Soita 112
  • Varmista ensin oma turvallisuutesi ja estä lisävahingot
  • Anna hätäensiapua
  • Opasta ammattiauttajat paikalle

Kouristelu

Aivojen toimintahäiriöt voivat aiheuttaa tahattomia lihasnykäyksiä ja kouristuksia. Ihminen saattaa kouristella monesta eri syystä. Syinä voivat olla esimerkiksi epilepsia, aivoverenvuoto, korkea kuume tai tapaturma.

Tunnista oireet:

  • Sairastunut menettää tajuntansa, kaatuu ja hänen vartalonsa jäykistyy.
  • Jäykistymistä seuraavat nykivät kouristukset. Kouristelu kestää yleensä vain 1-2 minuuttia.

Kouristuskohtauksen ensiapu:

  • Tee hätäilmoitus numeroon 112.
  • Älä yritä estää kouristusliikkeitä, mutta huolehdi siitä, että autettava ei kolhi päätään tai muuten vahingoita itseään.
  • Varmista esteetön hengitys.
  • Käännä autettava kylkiasentoon heti, kun kouristukset vähenevät.
  • Mikäli tiedät autettavan sairastavan epilepsiaa, tee hätäilmoitus numeroon 112, jos kouristelu pitkittyy tai jos kohtaus uusiutuu.
  • Jos kohtaus menee itsestään ohi, varmista kuitenkin, että autettava on täysin toipunut ennen kuin jätät hänet.
  • Ota yhteys lääkäriin, jos kyseessä on lapsen kuumekouristus.

Myrkytys

Yleisimmät kotona tapahtuvat myrkytykset aiheutuvat alkoholista, lääkkeistä, myrkyllisistä kasveista tai sienistä.

Jos et havaitse uhristta selkeitä myrkytyksen oireita ja kaipaat neuvoja, voit soittaa myrkytystietokeskukseen, puhelin 0800 147 111 (24h/vrk)

Lääkkeiden yliannostukset

Soita 112 heti, jos epäilet autettavan hengen olevan uhattuna lääkkeiden yliannostuksesta johtuen.

Toimi näin

  • Anna tajuissaan olevalle potilaalle hiilitabletteja, jos niitä on saatavilla.
  • Laita tajuton, normaalisti hengittävä potilas kylkiasentoon.
  • Kerää esiin kaikki löytämäsi lääkkeet ja lääkepurkit ensihoitajia varten.
  • Älä anna potilaan nauttia alkoholia.

Rintakipu

Rintakipuun on aina suhtauduttava vakavasti. Kovan puristavan rintakivun tavallisin syy on sydäninfarkti. Kipu tuntuu ylävartalolla ja voi säteillä vasempaan kainaloon, käsivarteen ja kaulalle. Henkilö on usein kylmänhikinen, hänellä voi olla pahoinvointia ja hengitys voi vaikeutua.

Henkilö voi ottaa omia lääkkeitä (nitro-lääkitys), mutta jos ne eivät auta muutaman minuutin kuluessa, toimitaan ensiapuohjeen mukaan.

Rintakipuisen ensiapu:

  • Tee hätäilmoitus heti numeroon 112.
  • Rauhoita autettavaa ja auta hänet lepoon esim. puoli-istuvaan asentoon.
  • Tarjoa hätäkeskuksen ohjeiden mukaan asetyylisalisyylihappoa sisältävää lääkettä (esimerkiksi aspiriini tai disperiini) pureskeltavaksi tai veteen liuotettuna. Tablettia ei anneta, jos autettava on allerginen ko. lääkkeille.

Jos henkilö menee elottomaksi, aloita painelu-puhalluselvytys rytmillä 30 painelua ja 2 puhallusta ja ilmoita hätäkeskukseen muuttuneesta tilanteesta.